maanantai 31. joulukuuta 2012

Vanhoja valokuvia

Talvipäivien iloksi pari ihanaa linkkiä teillekin. Olen hulluna vanhoihin valokuviin. Mukavan aikamatkan Helsingin kaduille voi tehdä täältä. Klik

Täällä taas on tarinoita ja kuvia omista lapsuuden rakkaista paikoistani. Löysin tämän aivan sattumalta ja olin sanaton onnesta. Ihanaa kun vanhoja tarinoita ja kuvia saadaan talteen ja vielä kaikkien käyttöönkin. Suuret kiitokset! Klik

Näiden myötä paukkeessa ja räiskeessä toivotan kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2013!


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulun enkeli

Enkelten laulu heläjää,

muistot herää lapsuuden.

Aina kauniina mieleen joulu jää, 

aika rauhan ja rakkauden. 

Rauhallista Joulua!


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Nopea suklaakakku

Tänään paistui jälkiruoksi pehmeä ja helppo suklaakakku:

3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaota
150 g sulatettua voita tai margariinia
2 munaa
3/4 dl maitoa
3/4 dl kiehuvaa vettä

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sulata rasva ja vatkaa munat kevyesti maidon joukkoon. Lisää munamaito ja rasva kuivien aineiden joukkoon. Sekoita viimeiseksi kiehuva vesi taikinaan. Kaada voideltuun ja jauhotettuun vuokaan 1,5 litraa. Paista uunin alaosassa 50-60 minuuttia. Kumoa jäähtymään ritilälle ja pakkaa pakastamista varten vasta täysin jäähtyneenä.

Huomaa siis vuon koko. Minä teen tätä rengasvuon sijasta ns. Leipävuokaan. Kaakaojauheena käytän raakakaakaota, jossa on jäljellä niitä kaakaon ravintoaineita. Jos kiinnostaa, kirjoitin aiheesta aiemmin täällä Klik


torstai 13. joulukuuta 2012

Tonttu tuli

Tämä joulutonttu on osallistunut meidän jouluihin jo parikymmentä vuotta. Tein hänet aikanaan villalangoista, kankaanpaloista ja rautalangasta. Villapaita ja sukat on kudottu ja pieni lahjasäkki on hänellä sylissään.


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Vironperän vieraskakku


Tässä ohje pehmeään maustekakkuun. Sopii hyvin joulun kahvipöytään.

3 dl maitoa,piimää tai omenamehua
3 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 1/2 dl voisulaa
1 dl omenasosetta

Sekoita maito ja sokeri. Sekoita keskenään kaikki kuivat aineet ja lisää ne maidon ja sokerin joukkoon.Kaada seokseen voisula ja omenasose. Paistataan rengasvuoassa 180 asteessa noin tunti.

Kiitos kommenteista ja lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Tuikkulyhtyjä

Pientä askartelua lasipurkeilla ja valkealla maalilla. Lasipurkin kylkeen lumihiutaleet tai jääkukkaa, tuikku purkkiin ja ulos lyhdyksi.



lauantai 8. joulukuuta 2012

Maitosuklaa fudge - ei vaikeaa

Kokeilin S-kaupan lehtisen ohjeella tehdä fudgea. Tämä on mainio pikkuisiin joulupaketteihin. Täytyy siis tehdä lisää lähempänä joulua, näistä nyt ei taida riittää lahjoiksi, niin hyvää on, nam!







Tarvitaan

2 dl kermaa
2 dl sokeria
3 rkl voita
2 rkl hunajaa
2 dl vaahtokarkkeja
100 g maitosuklaata

Kerma, sokeri ja voi kiehautetaan ja lisätään hunaja. Tämän jälkeen keitetään seosta sekoittaen koko ajan. Harmitti kun ohjeessa ei ollut mitään aika arviota, mutta enpä tajunnut itsekään katsoa aikaa kellosta. Seoksen tulee olla melko paksua ja tässä vaiheessa se myös tuoksuu ihanasti toffeelta. Seos otetaan liedeltä ja sekoitetaan joukkoon pilkotut vaahtokarkit ja rouhittua tai sulatettu suklaa. Sekoitetaan notkeaksi tasaiseksi massaksi. Massa kaadetaan leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja siirretään kylmään jähmettymään.

Minulla oli vaahtokarkkeina banaanin makuisia, joten tästä tuli sovellettu banaanisuklaafudge, kannattaa kokeilla, ei vaikeaa.




torstai 6. joulukuuta 2012

Paperiset joulutähdet

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Sain lahjaksi ihania paperista taiteltuja joulutähtiä. Nämä ovat taatusti vaikeampia kuin rasiat, joten taitaa jäädä minulta väliin. Tämä kuitenkin vinkkinä joulun rauhaisiin hetkiin ja esim mainosten hyötykäyttöön. Ohje Klik


Piianpistot

maanantai 26. marraskuuta 2012

Valoa pimeään

Lunta on luvassa tänne eteläänkin tällä viikolla. Odotellessa nautitaan pitsilampun valosta sisällä.


lauantai 17. marraskuuta 2012

Jätteiden vähentäminen

Eurooppalainen jätteiden vähentämisen viikko on alkamassa. Asia on tärkeä. Näin joulun lähestyessä jätenäkökulma kannattaa miettiä omissa jouluhankinnoissaan. Eko-ostajassa Klik siihen tarjotaan vinkkejä.
Näiden myötä iloista ja energistä viikonloppua kaikille ja jätä kommenttilooraan omat vinkkisi aiheesta!


  • Suosi palveluja ja tuotteita, joista ei jää jätettä.
  • Vältä lyhytikäistä ja kertakäyttöistä.
  • Suosi kestävää ja korjattavaa.
  • Vältä kierrätykseen sopimatonta.
  • Suosi yhteiskäyttöä ja lainaamista.
  • Vältä ylipakattua.
  • Suosi uudelleenkäytettäviä tuotteita.
  • Vältä ongelmajätteitä.
  • Suosi biohajoavia materiaaleja ja kompostoi biojäte.                                                               

torstai 1. marraskuuta 2012

Paperirasiat

Pimeän syksyn piristykseksi voi taitella paperista rasioita. Hyvä ohje löytyy täältä Jokkemaa blogista.

Rasiaan voi sitten laittaa rakkaalleen tai ystävälle jonkin mukavan yllätyksen.




sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Banaani-Tiikerikakku


Tänään meillä tehtiin tiikerikakkua.

Kiva ohje löytyi Tutulta


200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

BANAANITAIKINA:
1 rkl sitruunanmehua
1 iso tai 2 pientä banaania
(sosetta noin 2 dl )

SUKLAATAIKINA
2 rkl kaakaojauhetta, suosittelen raakakaakaota
1/2 rkl kuumaa kahvia

Voitele kakkuvuoka.

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat yksitellen joukkoon hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Ota taikinasta 1/3 osaa toiseen kulhoon.

Purista sitruunan mehu ja soseuta banaani haarukalla. Mausta banaaniseos sitruunalla.
Lisää banaanisose isompaan taikinaan ja kaakaojauhe ja kahvi toiseen. Lisää taikinat kerroksittain kakkuvuokaan niin että pohjalle, pinnalle ja keskelle tulee vaaleaa banaanitaikinaa kerros.
Kypsennä kakkua 175 asteessa uunin alatasolla runsas tunti.
Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Iloiset tiskirätit

Olen tykästynyt pirteisiin siivousvälineisiin. Tiskirättejäkin saa monella eri kuoseilla ja niillä siivoaminen on vähän hauskempaa.












Kun vielä käyttää mummin polkkakarkille tuoksuvat pesuainetta, saa siivoukseen mukavan fiiliksen.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Tunnista sinivuokko lehdistä!

Kannattaa olla tarkkana, ettei vahingossa hävitä ihania sinivuokkoja. Lehdet ovat vaaleanvihreitä ja erikoisen muotoisia. Sinivuokko kukkii aikaisin keväällä. Se on rauhoitettu. Minulla nämä ovat kukkapenkissä,enkä tiedä tarinaa, eli onko ne siirretty aikoinaan metsästä.


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kukkien talvettaminen

Löysin mielenkiintoisen artikkelin tästä aiheesta Linkki

Nyt mietin kumpi olisi talvettamiseen sopivampi paikka pimeä kellari vai ulkovarasto. Ulkovarastossa lämpötila vaihtelee enemmän ja saattaa mennä myös pakkasen puolelle. Taidan kokeilla molemmissa. Alkaisi siis olla aika siirtää kasveja, kuten verenpisarat ja pelakuut, talvehtimaan.

En ole aikaisemmin kokeillut tätä, mutta äidillä on ollut vuosia samat upeat verenpisarat.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Helpot pikapizzat

Tässä nopea vaihtoehto eines- tai pakastepizzalle

Rieskoja esim. Lapin Rillat
Tomaattikastiketta tai mexican salsa kastiketta
Salamia, kinkkua tai kypsää broileria
Jalapenoa, paprikaa tai oliiveja
Juustoraastetta

Rieskan päälle levitetään tomaattikastike ja maun mukaiset täytteet. Peitellään juustoraasteella ja maustetaan oreganolla ja basikalla. Uuniin 200 asteeseen paistumaan noin 5 minuutiksi. Nautitaan Colan tai oluen kera.

perjantai 5. lokakuuta 2012

YT neuvottelut

Meillä on käynnissä YT:t, niinkuin sadoilla muillakin. Miltä tuntuu olla pieni ykkönen satojen joukossa? Vaikea sanoa! Minä toivon jaksamista kaikille vastaavassa tilanteessa oleville ja viisautta heille, jotka päätöksiä tekevät!


tiistai 2. lokakuuta 2012

maanantai 1. lokakuuta 2012

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Perennaostoksilla

Kävin aamusella läheisessä puutarhamyymälässä, siellä oli nyt loput perennat neljä kasvia kympillä. Isoja valikoimia ei tietenkään enää ollut. Minä nappasin Arovuokkoja (Anemone sylvestris) ja Valkoalpia (Lysimachia clethroides). Lisäksi ostin Pihajasmikkeen. Ihailin kesällä Pihajasmiketta Tammisaaressa ja yhdellä autiotalon pihalla ja ajattelin, että tuollaisen hankin joskus. Sitten vaan odottelemaan että kuinka hyvin nuo lähtevät kasvuun.
Istutin heti Arovuokot ja Valkoalpin tuohon uuteen penkkiin. Voi olla että mullan syvyys ei riitä Valkoalpille, mutta täytyy sitten siirtää se muualle.

tiistai 28. elokuuta 2012

Uusia kirppiksiä - Vantaalla

Löysin tässä kesän aikana pari uutta kirppistä.

Kierrätyskeskus avasi  Koivukylään uuden pisteen. Tavarat on mukavasti lajiteltu, eli jos tarvitset vaikkapa kukkaruukkuja, niin ne ovat nätisti samassa hyllyssä. Kierrätyskeskus on välillä vähän hukassa hinnoittelujen kanssa. Paikka on kuitenkin suuri, siisti ja käymisen arvoinen.

Elokuussa avattiin Tikkurilan entiseen Anttilan taloon SPR:n konttitori. Tilat on siistit ja täälläkin tavara on kivasti lajiteltu ja hinnatkin ovat aivan kohdallaan.

Aina mukaan jotain tarttuu, eilen ostin muutamia silikonimuotteja. Tarkoitus on tehdä itse suklaata raakakaakaosta.


lauantai 25. elokuuta 2012

Tunnustus

Tänään minua odotti komenttilaatikossa mukava yllätys. Olin saanut tunnustuksen puutarhaterapian Pirjolta.

Kiitos Pirjo!

Haluan ilahduttaa tunnuksella edelleen näitä ihania ja ainutlaatuisia bloggaajia!

1. Rantakasvia rannalta katsoen blogiin
2. Leenaa kauniiseen tarinaan
3. Leilaa Ruusumuorin Kesäkahvilaan
4. Unaa Unan maailmaan
5. Romulyylin puutarhaan







Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
sen eteenpäin.



keskiviikko 8. elokuuta 2012

Ruusunnuppuja

Tämä ruusu kukki heinäkuussa perheenjäsenen syntymäpäivänä. Nyt odotan ja jännitän kukkiiko se myös omana syntymäpäivänäni. Ainakin nuppuja on lupaavasti.

Olen palannut töihin ja arki on siis koittanut. Ensi viikolla alkaa jo koulutkin. Hiukan on jähmeää ja alakuloinen tunnelma, vaikka kesä ei ole vielä ohi niin siltä se nyt vaan tuntuu.

tiistai 7. elokuuta 2012

Kasvissose keitto - Narrin tapaan

Tässä vaihteeksi helpon keiton ohje:

Keitetään hyvin kypsäksi keittojuureksia (esim. purjo, porkkana, lanttu, palsternakka). Minusta valmiit sekoitukset on ihan hyviä. Sekaan kiehumaan muutama pilkottu peruna tai esim. keittoperunat pakaste. Maun mukaan kasvisliemi tai lihaliemi, käytän itse luomu - lihaliemikuutiota, sekä mustapippuria muutama kierros myllystä.

Kun juurekset on kypsiä surautetaan keitto tasaiseksi sauvasekoittimella.

Lautaselle keiton sekaan nokare sulatejuustoa ja persiljaa, sitten herkutellaan ruisleivän kera.

lauantai 4. elokuuta 2012

Tarha-alpi - keltainen ja kestävä

Aurinkoon, penkkiin jossa ei halua tehdä paljon rikkaruohojen siivousta voi istuttaa Tarha-alpia. Se on vahva ja terve, leviää reippaasti ja pitää vahvalla kasvustolla huolen omasta elintilastaan. Täällä 1B vyöhykkeellä se kukkii vieläkin.

Vuohenkello - kaunis ja hento

Puutarhakirjan mukaan kukaan ei halua puutarhaansa Vuohenkelloa, koska se on niin kova leviämään. Minä kyllä pidän siitä enemmän kuin esim. Ukonkelloista. Ja väärään paikkaan tulleet Vuohenkellot on niin helppo nyppästä pois kukinnan jälkeen.

perjantai 3. elokuuta 2012

Kukkapenkin teossa

Tämä on ensimmäinen tekemäni kukkapenkki tähän pihaan. Olen päinvastoin muuntanut vanhoja irrallisia kukkapenkkejä lähinnä nurmikoksi. Tämänkin uuden tein kahden penkin väliin yhdistäen ne, koska välissä oli pieni ruohokaistale.
Paikka on rinteessä, niinkuin meidän koko puutarha. Laitoin pohjalle suodatinkankaan, josko tällä kertaa selviäisi vähän vähemmällä kitkemisellä.
Ajattelin laittaa matalajuurista perennaa ja aloitin omilla kevätkaihonkukan pistokkailla. Katajan takana pohjoispuolella on 2 uutta varjoyrttiä, mutta paikka ei taida olla niille tarpeeksi varjoinen. Harkitsen vielä niiden osalta jätänkö nuo siihen. Haluaisin tuohon etuosaan hopeahärkkiä, jota oli lapsuuden kodissa ja taakse jotain hieman korkeampaa punaista.

Pientä askartelua

Tein Laiskan Martan tapaan Tiimarista ostamistani tyynynpäällisistä puutarhatuoleihin istuintyynyt.  Ostin 4 euron retkipatjan ja leikkasin siitä sopivat palat tyynyjen sisään. Retkipatjasta jäi vielä paloja muuhun askarteluun ja tein Kotivinkin ohjetta soveltaen kivisen pannunalustan.  Eli kivet vain liimataan alustaan, tässä versiossa retkipatjan kappaleeseen. Tätä pannunalustaa ei ainkaan tuuli vie!


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kottikärryt kukkii

Meillä kukkii kottikärryt jo kolmatta vuotta. Ylättävää, miten hyvin pelargoniat viihtyy, vaikka multaa tuossa on melko ohuelti. Tänä vuonna päädyin vaaleanpunaisiin pelargonioihin ja joukkoon vähän murattia. Nuo on siis tarpeettomaksi käyneet pienet lasten kottikärryt. On kiva leikitellä erilaisilla kukka-astia ideoilla. Mikkelin kenkäverossa oli kukkia istutettu kenkiin, aika hauskan näköistä.


torstai 26. heinäkuuta 2012

Reissussa - Vääksy

Olimme pienellä lomamatkalla Vääksyssä. Yövyimme Apteekin Majoituksessa, rakastan vanhoja hirsitaloja ja niiden tunnelmaa! Tästä voit kurkata paikkaa tarkemmin :  Vanha Apteekki .

Sain samalla reissulla tuon uuden pöllön puutarhaan Lauran kaupasta. Lauralla on todella myynnissä ihan mitä tahansa ihanaa sekä kotiin että puutarhaan. Tässä muutakin tietoa Lauran kaupasta ja yleensä Vääksystä : Vanha Vääksy .

Lisäksi Vääksyn Myllystä saa ostaa jauhoja ja pienessä kahvilassa on tuoretta ja aivan ihanaa pullaa. Ensi kesänä jälleen suuntaamme sinne muutamaksi päiväksi.

Pöllö pääsi meillä tällä kertaa puuhun.






sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Ötökät alppiruusussa

Tämä on jo kolmas kesä, jolloin olen taistossa alppiruusun öttiäisiä vastaan. Ne ovat pieniä valkoisia lentäviä otuksia, jotka peittävät varsinkin uusien lehtien alapinnat. Tänä vuonna niitä ei ole yhtä runsaasti kuin kahtena edellisenä kesänä. Jotain ripsiäisiä tai villakilpikirvojahan ne ovat. Alppiruusun kukinta on kuitenkin niin ihana, että ötököiden häätämiseen jaksaa uhrata vähän aikaa. Olen suihkutellut nokkosvedellä ja mäntysuopaliuksella. Kun niitä on runsaasti, on kätevää upottaa koko oksan pää lehtineen suopaveteen.
Alppiruusu ei enää meillä kuki, on vain yksittäinen matti myöhäinen - kukka. Kuvat ovat kesäkuun lopulta.




lauantai 14. heinäkuuta 2012

Pioni - muisto vain

Minun pionit ovat nyt jo kukkineet. Lajiketta en tiedä tarkemmin. Kuva on muistona komeasta kukinnasta ja ihanasta tuoksusta!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Siilin vierailu

En ole nähnyt siilejä muutamaan vuoteen pihallamme. Yhtenä kesäkuun iltana kuitenkin huomasin tämän veijarin retkeilemässä. Meillä on pitkälti sellainen luontopiha eli piilopaikkoja siilillekin löytyy ja siili on meille toivottu vieras!


torstai 12. heinäkuuta 2012

Betoniruukku

Keräilen kirppikseltä kaikenlaisia astioita, joita voisi käyttää muotteina betonitöissä. Tässä viime syksynä tekemäni kukkaruukku, joka pääsi jo täyttämään tarkoituksensa. Muottina oli lasten hiekkaleluista sanko. Pieni ongelma tuossa kuitekin tuli, kun sisämuottina käyttämäni muoviastia ei irronnutkaan. Ruukussa on siis nyt muovitettu sisus, muttei ihan tarkoituksella.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Keidas kaupungissa 2

Pakko mainostaa tätäkin rauhan tyyssijaa eli Kumpulan kasvitieteellinen puutarha Helsingissä. Kun astuu portista sisään saa heti rauhan mielelleen. Lähellä on Kumpulan siirtolapuutarha-alue ja Mäkelänrinteen uintikeskus. Siinäpä siis vinkki kesäpäivän retkeksi.




perjantai 29. kesäkuuta 2012

Helppo pastakastike

Tässä vaihteeksi nopea ja varma ohje, maistuu myös lapsille

  • keitä pasta suolatussa vedessä ohjeen mukaan
  • kuumenna kiehuvaksi Valion ruokakerma kolme juustoa tai Kippari - maun mukaan
  • Sekoita pasta kuumennettuun kermaan ja lisää kinkku tai pepperonisuikaleita
  • voit lisätä myös paprikaa tai/ja oliiveja
  • annoksen päälle vielä juustoraastetta

Keidas kaupungissa

Kävimme Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa yhtenä lämpimänä päivänä. Ihana rauhallinen ilmapiiri, näkyi vain muutamia valokuvaajia ja piknikillä olevia nuoria pareja. Ruusut tuoksuivat. Tiedättehän paikan, hyvin lähellä rautatieasemaa Kaisaniemen puiston kupeessa.

Kuvat ovat virallisilta sivuilta:



sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Verenpisarat

Verenpisaroita oli äidillä aina pihassamme. Ne olivat kauniita ruskean talon seinää vasten. Ensimmäistä kertaa hankin niitä tänä kesänä omalle pihalle. Nostalgiaa kai, kaipailen noita lapsuuden pihan tunnelmia.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Kirvoja

Eilen huomasin että ruusunnupuissa on kirvoja kasapäin - ääks. Suihkuttelin niitä tänään laimentamattomalla nokkosvedellä, täytyy seurata onko siitä apua. Löysin myös toisen luonnonmukaisen torjunta-aineen ohjeen. Raparperin lehdistä voi keittää liemen, jolla kirvoja torjutaan. En nyt kuitenkaan keittänyt sitä, koska nokkosvetta oli jo valmiina. Nokkosvesi muuten haisee aika pahalle, eli onhan sen pakko olla tehokasta.
Juhannusaatto vietettiin täällä kauniissa säässä ja olinkin käytännössä koko päivän aivan pihalla. Nyt Juhannuspäivänä oli pilvistä ja iltapäivästä alkaen satoi. Olen parannellut puutarhatöissä kipeytyneitä lihaksia sohvalla maaten ja kirjaa lukien.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Mitä kuuluu Narrin Tontille 10.6.2012

Sireenien kukinta on lopuillaan. Ne ovat niin kauniita ja hyväntuoksuisia. Alppiruusun nuput ovat avautumassa, mutta antavat vielä vähän odottaa varsinaista kukkaloistoa. Unikot kukkivat, luulen niiden olevan Espanjanunikkoja, mutten ole varma. Kukassa ovat myös Vuorikaunokit.

rodo



vuorikaunokki