sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Hyvää naistenpäivää!

Olen pyrkinyt joka viikonloppu tekemään edes pienen käsityön tai askartelun. Näpertäminen on terapeuttista. Eilen valmistuneen huopasydämen kera toivotan kaikille oikein luovaa ja onnellista naistenpäivää!
Arvonta on vielä käynnissä!







sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Anna hyvän kiertää

Avataan maaliskuun kunniaksi arvonta lukijoiden kesken. Palkintona kierrätyskäsitöitä esittelevä kirja 'Anna hyvän kiertää'. Osallistut jättämällä kommentin ja siinä yhden kierrätyskäsityö tai askarteluvinkin. Vinkin ei tarvitse olla uusi tai oma. Ja jos liikut anonyyminä niin jätä nimimerkki. Arvotaan kirja tämän kuun puolessa välissä, eli 15.3.2015.
Kommenttejanne uteliaana odottelee
Tuulia

lauantai 24. tammikuuta 2015

Ihanat raitasukat

Nämä ihanat raitasukat olen saanut työkaverilta lahjaksi vuosia sitten. Silloin oli toimistossa vetoisaa ja tarvittiin lämmikettä. 
Olen nyt kutomassa raidallista kaulaliinaa ja mietin mikä tekee raidoista näin herkullisen raikkaat, miten valitsen värit ja raidan leveydet.
En jaksa seurata ohjeita orjallisesti ja lopputulos on joko kiva tai sitten vähemmän. Jokatapauksessa raidat on ihania!
Mukavaa viikonloppua!

tiistai 20. tammikuuta 2015

Juustokakku

Digestiven ja tuorejuuston liitto, järjettömän hyvää, sen aikaa kun sitä riittää.
Jouduin mukailemaan ohjetta, koska hedelmäsoseet kaapissa olivatkin päärynää.



sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Virkatut kukat

Olen etsinyt kivaa virkkausohjetta, helppoa ja kaunista, ajatuksena jonkinlainen loimi keinutuolin päälle. Tätä kukkaohjetta testailin eri langoilla. Mukava virkata, mutta tasoksi yhdistely taitaa olla liian työläs eli täytyy vielä miettiä.

Mukavaa tammikuuta!


tiistai 6. tammikuuta 2015

Huopatuokkonen


Hyvää Loppiaista!


Kokeilin paperirasian ohjeella tehdä askarteluhuovasta vastaavan. Tuli aika hauska, ei vaadi liimaa eikä vahvikepahveja. Tämä kävisi vaikka puurokupin ympärille lämmikkeeksi.
Paperirasioiden ohje Klik


lauantai 20. joulukuuta 2014

Makramee tasosolmu

Makrameen opettelu kannattaa aloittaa tasosolmusta, joka on perussolmu ja monikäyttöinen. Kun solmii samanlaisia tasosolmuja peräkkäin syntyy kierre, joka on kaunis vaikkapa koruissa. Siis yhdellä solmulla!

Jos taas tekee joka toisen peilikuvana, tulee kahdesta solmusta kaksoistasosolmu, joka on myös perussolmu. Näillä voi jo tehdä näyttävän korin tai amppelin.

Kuvassa siis tasosolmu. Suosittelen kokeilemaan!

Ohje: kaksi keskimmäistä lankaa kulkee solmujen sisällä, ne ovat mallissa punaiset. Tee oikeanpuoleisella lenkki sivulle ja siirrä lanka keskilankojen yli sekä vasemman reunimmaisen ali. Siirrä vasemman reunan lanka keskimmäisten ali ja lenkin läpi. Kiristä ja huolehdi että keskimmäiset langat jäävät suoraksi.








Suklainen banaanikakku


Etäpäivänä kaksi ylikypsää banaania tai oikeammin niiden tuoksu sai minut selaamaan reseptejä. Tämä Arjen banaanikakku vaikutti helpolta. Taikina syntyy sekoittamalla ja ilman munia. Lisäksi kaurahiutaleet kakussa kuulosti mielenkiintoiselta.


Ohjetta täydensin raakakaakaojauheella ja vuoan leivitin vehnäleseillä. Tästä tuli maukas. Rakenne on kylläkin kovin mureneva ainakin heti tuoreena.  Voi olla, etten saa tietää muuttuuko kiinteämmäksi, koska herkku tuntuu tekevän kauppansa hyvin.

OHJE

  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl grahamjauhoja
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 2-3 rkl kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl soodaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 2 banaania
  • 1 dl juoksevaa margariinia
  • 2 rkl maitoa tai vettä

Sekoita jauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja sooda kulhossa.Soseuta banaanit. Lisää kuivien aineiden joukkoon sokeri, banaanisose, margariini ja maito tai vesi.

Paistetaan 175 asteessa noin 30 minuuttia.








maanantai 15. joulukuuta 2014

Makramee solmeilua

Kävin marraskuussa makrameekurssin. On aina mukavaa oppia uusia tekniikoita. Makramee solmeilua voi käyttää korutöissä tai tekniikalla voi tehdä vaikkapa koreja.
Tässä harjoitustyönä pöllö, johon tarvitaan käytännössä kahta erilaista solmua: kaksoistaso ja kylkiluusolmu. Kylkiluusolmu on kyllä mielestäni vaikea ja joudun edelleen varmuuden vuoksi katsomaan ohjetta sen osalta.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Kaneliset koristepiparit

Tämän ohjeen löysin Pinterestistä ja se houkutteli kokeilemaan. Nämä koristeet voi liittää joulupakettiin, kranssiin tai vaikkapa kuusta koristamaan.

Tarvitset vain kanelia, omenasosetta ja mausteneilikkaa. Minulla oli vauvan päärynäsosetta, eli se käy myös hyvin. 

1 kupillinen omenasosetta
1,5 kupillista kanelia
2 teelusikallista neilikkaa

Sekoita ainekset huolellisesti. Jos seos tuntuu liian kostealta lisää kanelia. Varmasti muut joulunajan mausteet sopivat myös seokseen. Kunnollinen sekoitus on tärkein.

Kaulitse taikina ja tee piparit tavalliseen tapaan. Paistetaan uunissa 100 astetta noin tunti. 

Minulla nämä olivat liian ohuita ja paistuivat tummiksi, ensi kerralla teen paksumpia.



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Askartelua


Syntyi muutama maahinen tänään. Ompelin nahkapaloista ja tilkuista muoviputelin ja lasipullon päälle. Tuliko pelottavat? Ehkä vien nämä ulos...

lauantai 24. elokuuta 2013

Verbena eli rautayrtti

Kun suurin osa perennoista lakkasi jo kukkimasta piti saada jotain uutta kesäkukkaa. Tämä Verbena ei ollut mulle ennestään tuttu, mutta nappasin sen mukaani, kun viimeisiä myytiin edullisesti. Ruukku taas oli Jyskistä, kun en ole ehtinyt betonihommiin koko kesänä. Verbenan kanssa laitoin pottiin myös hopeaputousta.
Säät vielä suosii, nautitaan ihanista loppukesän päivistä!