lauantai 5. toukokuuta 2012

Kylvöjen aika

Oikeasti toukokuu on aivan parasta aikaa. Tänään kiertelin siemeniä ostellen ja katsellen. Laitan maahan ainakin     tilliä, persiljaa, oreganoa eli mäkimeiramia, sitruunamelissaa ja vihanneskrassia. Ennestään maasta näytti nousseen viinisuolaheinä, eli se on monivuotinen. Laitoin aikanaan maahan kaupasta ostetun viinisuolaheinän ja se todellakin näyttää viihtyvän.
Salaattikokeiluni viime kesänä sai nolon lopun, se meni rusakon ruoaksi. Olin juuri katsonut että salaatti alkaa olla sopivasti kasvanut käytettäväksi, mutta myöhästyin yhden päivän. Toisaalta ehkä pupu oli sen ansainnut. Herneille kävi myös samoin, niistä sai nauttia fasaani. Eli olen viisastunut sen verran että salaatit ja herneet on suojattava.
Nyt on vielä niin viileä, että odottelen hetken ennen kylvöjä. Tosin maahan olen jo laittanut aikaisemmin hankittuja  kukan siemeniä mm. piiankieli. 
Keväällä aina innostus ja suunnittelu valtaa mielen, kunnes tulevat helteiset päivät ja siirryn vain laiskottelemaan..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti